Urheilu

Ari-Pekka Selin korvaa Törmäsen HIFK:n käskyttäjänä

Liigajoukkue Helsingin IFK:n uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty 53-vuotias Ari-Pekka Selin.
53-vuotias Ari-Pekka Selin on solminut HIFK:n kanssa kaksvuotisen valmentajasopimuksen. Selin on urallaan valmentanut Liigassa 15 kautta, joista kymmenen päävalmentajana Ilveksessä, SaiPassa, HPK:ssa ja TPS:ssa. Hän on myös valmentanut KHL-seura Barys Astanaa kauden 2013-2014, Kazakhstanin maajoukkuetta 2014 MM-turnauksessa ja työskennellyt Suomen maajoukkueen valmennusryhmässä kaudella 2012-2013.

Helsingin IFK sijoittui päättyneellä kaudella Liigassa Antti Törmäsen valmennuksessa sijalla neljä. Törmänen tuli HIFK:n päävalmentajaksi kaudella 2014-15 ja HIFK sijoittui hopealle Törmäsen toisella kaudella 2015-16.

Törmäsellä oli myös ensi kaudesta HIFK:n kanssa, mutta ei jatka HIFK:n valmentajana.

IFK:n liigajoukkueen valmennusryhmässä työskentelevät Selinin lisäksi Jarno Pikkarainen, Joonas Tanska, Jan Lundell (maalivahtivalmentaja) ja Ari Halttunen (videovalmentaja/joukkueenjohtaja).

HIFK:n sopimustilanne 08.05.2017

• Maalivahdit: 30 Kevin Lankinen (2018), 31 Niilo Halonen (2018), 37 Niklas Bäckström (2019).
• Puolustajat: 3 Joe Finley (2019), 11 Saku Salmela (2018), 24 Ryan O’Connor (2018), 41 Miro Heiskanen (2019), 42 Teemu Eronen (2018), 43 Miihkaili Teppo (2018), 44 Elias Ulander (2020), 47 Juuso Salmi (2018).
• Hyökkääjät: 21 Mika Partanen (2018), 27 Henri Tamminen (2018), 32 Lennart Petrell (2019), 38 Panu Mieto (2019), 45 Micke-Max Åsten (2018), 51 Juha Jääske (2019), 80 Thomas Nykopp (2018), 82 Jarkko Malinen (2019), 88 Joonas Rask (2018), Lauri Kulmala (2020), Niklas Nordgren (2021).

Jokkeri