Urheilu

Antti Törmänen IFK:n päävalmentajaksi

Helsingin IFK on tehnyt seuraavat kolme kautta kattavan sopimuksen päävalmentaja Antti Törmäsen kanssa. 43-vuotias Törmänen on viimeksi valmentanut SC Berniä, jonka riveissä hän voitti Sveitsin mestaruuden 2013 ja hopeaa 2012.

tormanen_hifkAiemmin urallaan Törmänen on valmentanut Vaasan Sportin Mestiksen mestariksi 2011 ja Bluesin A-nuoret SM-kultaan 2009.

Pelaajaurallaan Törmänen voitti MM-kultaa 1995 ja neljä SM-kultaa. Kiekko-Espoon kasvatti pelasi urallaan 410 SM-liigaottelua Jokereissa, 174 ottelua Ruotsin Elitserienissä HV 71:n ja Södertäljen riveissä sekä 50 NHL-ottelua Ottawa Senatorsissa kaudella 1995–96.

Törmäsen kanssa IFK:n valmennustiimissä työskentelevät Joonas TanskaPekka KangasalustaJan Lundell (maalivahtivalmentaja) ja Ari Halttunen (videovalmentaja ja joukkueenjohtaja).

Peltonen ja Lydman IFK:n juniorivalmennukseen
Tänä keväänä pelaajauransa päättänyt Ville Peltonen, 41, aloittaa työskentelyn IFK:n juniorien valmennuspäällikkönä. Peltosen vastuulla on IFK:n juniorivalmennuksen johtaminen ja kokonaisvaltainen kehittäminen.

Peltonen pelasi urallaan kymmenen kautta Liigassa, kahdeksan kautta NHL:ssä (San Jose, Nashville, Florida), kolme kautta sveitsiläisseura Luganossa, yhden kauden Ruotsin Frölundassa ja yhden kauden KHL-liigan Minskissä. Hän voitti urallaan kaksi Suomen mestaruutta ja yhden Sveitsin mestaruuden. Maajoukkueessa hän saavutti kahdeksan MM-mitalia, neljä olympiamitalia ja Maailmancupin kakkossijan 2004.

Vuosi sitten pelaajauransa päättänyt Toni Lydman, 36, aloittaa IFK:n junioreiden erityisvalmentajana vastuualueenaan puolustajien yksilöllinen valmentaminen.

Lydman pelasi urallaan IFK:ssa kolmella kaudella yhteensä 96 runkosarjapeliä ja 25 pudotuspeliottelua. NHL:ssä hän pelasi 847 runkosarjaottelua ja 55 pudotuspeliottelua Calgary Flamesin, Buffalo Sabresin ja Anaheim Ducksin riveissä.

IFK panostaa yksilövalmennukseen, josta Peltonen ja Lydman vastaavat. Painopiste on 15–20-vuotiaissa lahjakkaissa hyökkääjissä ja puolustajissa.

AnaGonda