Ajankohtainen

Tänään vietetään naistenpäivää

Tänään sunnuntaina 8.3. vietetään kansainvälistä naistenpäivää ympäri maailman.Naistenpäivän historia nivoutuu 1900-luvun alun työväenliikkeen tarinaan Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Ensimmäistä kansallista naistenpäivää vietettiin Yhdysvalloissa 28. helmikuuta 1909 New Yorkissa.

Juhlapäivän aloitti amerikkalainen sosialistipuolue, joka halusi tehdä kunniaa edellisvuonna New Yorkissa järjestetylle vaatetyöläisten lakolle, jossa naiset protestoivat työolosuhteitaan vastaan.

Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin eri maissa ensi kertaa vuonna 1911 sen jälkeen, kun sosialidemokraattisten puolueiden toinen internationaali päätti asiasta Kööpenhaminassa vuonna 1910. Kööpenhaminan kokoukseen osallistui Suomessa valittuja naiskansanedustajia.

YK tunnusti kansainvälisen naistenpäivän virallisesti vuonna 1975, joka julistettiin kansainväliseksi naistenvuodeksi. Suomessa naistenpäivä on ollut almanakassa 90-luvulta lähtien.

Naistenpäivää on perinteisesti pidetty poliittisempana ja vasemmistolaisempana kuin samoihin aikoihin 1910-luvulla syntynyttä äitienpäivää, joka on tyypillisesti liitetty porvarillisiin ja konservatiivisiin perinteisiin.

Japyh.com

One Response to Tänään vietetään naistenpäivää

  1. Kalle sanoo:

    Hyvää naistenpäivää 💕

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.