Hullu maailma

Miesopettajaa syytetään neljän oppilaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ihmiskaupasta

Miesopettajaa syytetään neljän teini-ikäisen koulutytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä – joidenkin väitetyistä pahoinpitelyistä väitettiin tapahtuneen hänen ollessaan töissä.

Miesopettajaa syytetään neljän teini-ikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

28-vuotiasta brittiopettajaa Muhammad Taimooria syytetään lukuisista lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvistä rikoksista. Uhreja on neljä. Kaksi heistä on 15-vuotiaita, yksi 14-vuotias ja yksi 16-vuotias.

Osa teoista on syytteen mukaan tapahtunut opettajan työpaikalla Birminghamissa sijaitsevassa koulussa. Opettaja on myös tutkinnan perusteella ajeluttanut tyttöjä autossaan tarkoituksenaan käyttää heitä seksuaalisesti hyväksi.

Tästä syystä opettajaa syytetään myös ihmiskaupparikoksista. Ihmiskauppa mielletään usein pakottamisena prostituutioon. Rikosnimikkeen alle kuuluu kuitenkin lukuisia erilaisia tekoja. Esimerkiksi uhrin kuljettaminen hyväksikäyttötarkoituksessa on ihmiskauppaa.

Opettaja pidätettiin viime viikon maanantaina 9. toukokuuta ja vapautettiin ehdollisen takuita vastaan, mutta hänet pidätettiin jälleen varhain lauantaiaamuna kotoaan Richmond Roadilla Birminghamissa.

Lähde: Mirror

Jokkeri